Kemi valittu Lapissa lapsiystävälliseksi kunnaksi.

4.6.2017

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri haluaa kansainvälisenä perheiden päivänä kiittää Kemiä, joka on tehnyt esimerkillistä työtä lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. MLL:n Lapin piirin mukaan Kemin kaupunki on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti etsinyt keinoja lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen parantamiseksi. Kunta tekee myös tavoitteellista yhteistyötä järjestöjen kanssa.

MLL Lapin piiri ry luovuttaa Kemin kaupunginjohtajalle Tero Nissiselle ja kaupunginvaltuustolle perheiden päivän kiitoksen maanantaina 29.5.2017 kello 17 kaupunginvaltuuston kokouksen alussa.

MLL Lapin piirin mukaan Kemin kaupunki on vuosien varrella tukenut lapsia ja perheitä monella eri tavalla, ja monet päätöksistä ovat ennaltaehkäisevää ja hyvinvointia edistävää toimintaa kuten peruskorjannut kouluja, poistanut käytöstä huonokuntoisia päiväkoteja ja rakennettu yksi uusi päiväkoti. Tänä keväänä valmistuu koulu- ja päiväkotiverkkosuunnitelma. Kemi ei myöskään rajannut subjektiivista päivähoito-oikeutta, eikä muuttanut huonompaan suuntaan päivähoidon hoitajamitoitusta lain antamista mahdollisuuksista huolimatta, MLL:n Lapin piiri kiittää.

Toista vuotta on ollut käytössä kaupunkilaisia osallistava budjetointi. Viime vuonna toteutettuja voittajaehdotuksia olivat mm. ilmainen sisäänpääsy Lumilinnaan kaikille peruskoululaisille ja uusi laavu keskustan rantaan, retkeilypaikkana perheille. Tänä vuonna panostetaan 30 000 euroa lasten liikenne- ja leikkipuistojen kunnostamiseen.

 

https://www.lapinkansa.fi/lappi/kemi-valittiin-vuoden-2017-lapsiystavalliseksi-kunnaksi-lapissa-200168861/